perjantai 9. toukokuuta 2014

Reippaat tytöt

Tämä kirjoitus olisi pitänyt kirjoittaa jo muutama kuukausi sitten, ehkä kolme kuukautta, sillä silloin alkoi näyttämään viimein siltä, että mä todellakin olen TERVE! Varmaankin siitä johtuen on kirjoittaminenkin jäänyt ajan puutteen vuoksi, kun olen voinut palata rakkaan urheiluharrastukseni pariin. Viimeinkin. Aluksi aloitin varovasti, yksi juoksulenkki viikossa, sitten lisää pikkuhiljaa ja kun ei kuumeiluja eikä muitakaan vuosia piinanneita oireita tullut takaisin, nyt olen vauhdissa lenkki 3-4 krt/vko. Paitsi, että yksi 10 km lenkki taisi olla liikaa, kun akillesjänne tulehtui. Harmittava takaisku periaatteessa, mutta kun ajattelee kokonaistilannetta, enhän voi valittaa :).

Viime kesänä, kun olin todella huonossa kunnossa, olin ihan varma autolla ajaessani kotitietämme, etten ikinä enää tule siinä juoksemaan tuttua lenkkiä. Kun mä sen sitten maaliskuussa juoksin, tunne oli uskomaton. Onnen liikutusta.

Emmallahan on ollut vatsavaivoja, närästystä ym. kiusallisia oireita pari vuotta. Lääkäristä ei olla saatu helpotusta, joten olen siirtynyt myös Emman kanssa homeopatiaan. On nyt kaksi viikkoa käyttänyt ja helpotusta on havaittavissa. Tyttö on muutenkin reipastunut ihan silmissä. Mulla on hyvä luottohomeopaatti, joka itse asiassa neuvoi mulle valmisteen myös akillesjännetulehdukseeni.

puss :)

Liikkumisen iloa.

Vappulenkki.


2 kommenttia:

  1. Ihana tuo sinun tyttösi! Muutenki niin motivoivaa lukea että sä oot parantunut CFS:stä. Itsehän en todellakaan unelmoi edes urheilemisesta, ja oon hyötyny elämäntapamuutoksesta, mutta uskon silti tiukasti että tästä voi parantua. Sijaitsiko homeopaatti jossain pohjanmaalla? Olen muuttamassa syksyllä Vaasaan, joten ei ole ihan mahdoton ajatus käväistä samalla homeopaatilla.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos :). Hyvä, että uskot sinäkin, että parantua voi! Kaikki on mahdollista!
    Homeopaatti on Kaustisella, eli Keski-Pohjanmaan puolella, mutta ei mahdoton matka toki Vaasastakaan. Voin suositella kyllä!

    VastaaPoista