perjantai 17. heinäkuuta 2015

Äiti, halusiksä just kolme lasta?

Eliaksen kysymys aamulla. Pieni poika, ei vielä kuutta vuottakaan, mietti tuollaisia. Ja kyllä, vastasinhan toki, että halusin. Halusin kolme lasta, se on totta. Mutta halusin ehkä myös neljännen. Sitä en tietenkään kertonut. Mutta elämähän ei tunnetusti mene suunnitellusti.

Itselläni on neljä sisarusta ja miehellänikin kolme, joten oli jotenkin luonnollista haaveilla vähintään neljästä lapsesta. Silloin joskus kauan sitten. Emman syntymä muutti kaikki suunnitelmat. Tai ei vielä itse syntymä, vaan vuodet Emman kanssa. Sitä vaan ei voi kieltää, että elämä kehitysvammaisen lapsen kanssa on tuplasti vaativampaa, kuin ei-kehitysvammaisen lapsen kanssa. Kaikki selvittelyt, terapiat, hakemukset, erityisneuvolat, lääkärikäynnit, kotona tehtävät harjoitukset, puhelaitteen käyttö, viittomat ja niiden opettelu jne. Paljon muutakin. Ja lapsen jääräpäinen luonne. Karkailutaipumus (joka luojan kiitos on tosin helpottanut 80 %).

Järjellä on siis täytynyt ajatella. Unohtaa ajatus neljännestä lapsesta. Ei vaan jaksaisi. Silti löydän joskus itseni vauvanvaateosastolta hipelöimässä pieniä mekkoja. Saahan haaveita aina olla.

Mulla on kolme ihanaa lasta ja niin kiitollinen heistä.

Juhannusaattona 2015 Kauhavalla Lentäjien juhannusjuhlissa.

6 kommenttia:

  1. Hei, löysin äskettäin ihanaan blogiisi :) Itselläni myös haave neljännestä lapsesta. Meillä 7-, pian 6- ja 1-vuotiaat ja olisi aivan ihanaa saada tuon pienimmän "joukkueeseen" vielä kaveri. Meillä kuitenkin myös erityislapsi, joten täytyy suorittaa harkintaa :) Mies oli jo kolmannesta hieman ei-kannalla, mutta suostui ja vauvavuosi oli todella helppo, joten olen uskaltanut jo ehdotella seuraavaa. Olen markkinoinut asiaa "ehdottomasti viimeinen vauva", katsotaan, miten tilanne etenee :) Meillä pojalla autismi, joten haasteita on. Onneksi koko ajan helpottaa joissain asioissa, toki ei koskaan tiedä, mitä oven takana odottaa.

    Luin myös postauksesi "Erilaisuus kiinnostaa" ja siihen on myös pakko kommentoida. Meidän pojalla ei ulkonäössä poikkeavaa, mutta käytöksessä kyllä, varsinkin kun hän on nälkäinen ja väsynyt. Olimme lomareissulla Ransakassa ja siellä kukaan ei tuijottanut häntä (eivät edes lapset). Tuon reissun jälkeen harmittaa, miten Suomessa on ihan ok jäädä tuijottamaan erilaista ihmistä. Toki kauniskäytöksisiä ihmisiä on valtaosa, mutta kun aihe on herkkä, jää jumiin niihin ikäviin tapauksiin.

    Jään seuraamaan blogiasi. Itse en autismista blogissani kirjoita, koska perustin sen alun perin siitä syystä, että saisin ajatukseni pois koko asiasta. Pakopaikkana se toimii edelleen. Onneksi surun tilalle on tullut hyväksyminen, mutta kuten kaikki erityislasten vanhemmat tietävät, esimerkiksi huoli lapsen tulevaisuudesta on läsnä aina. Koitan lohduttautua, että poika aloittaa vasta eskarin erityiskoulussa ensi kuussa, joten kotoa muutto ei ole vielä ajankohtaista. Täytyisi oppia elämään tässä hetkessä, huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi. Lämmittää mieltä, kun joku kommentoi :).
      Näitä lapsenhankkimisasioita joutuu varmasti miettimään jokainen erityislapsiperhe enemmän. Voi olla pelkoa tulevan lapsenkin terveyden puolesta. Tai juuri kuten meillä, että Emma vaan vie enemmän voimavaroja, joten ei jaksaisi enää neljättä... Sitten jäisi ainakin kaikki oma vapaa-aikakin pois ja se on mulle kuitenkin yksi voimavara, että pääsee välin kirmailemaan lenkkari jalassa.

      Totta tuo, että valtaosa ei tuijota erityisiä, mutta yksikin riittää, niin sitä jää miettimään.

      Kiva, että jäät seuraamaan. Katsonpa myös sinun blogisi. Koitetaan elää tässä hetkessä, tiedän kyllä kanssa sen olevan vaikeaa. En ole vielä pohtinut minnehän pojat joskus suuntaavat, mutta Emman tulevaisuus kyllä mietityttä.

      Poista
  2. No voi että... Kirjoittelin pitkät pätkät ja eiköhän teksti kadonnut johonkin...

    Juu, yritetään ehdottomasti elää hetkessä. Minä murehdin tulevaisuudesta ja ihana mieheni yleensä palauttaa tähän hetkeen :) Mieheni fiksusti joskus totesi: onnellinen elämä ei edellytä itsenäistä elämää. Niin totta! Meillä siis pojalla autismin lisäksi mahdollisesti älyllistä kehitysvammaisuutta, joten itsenäinen elämä tuskin tulee tällä yhdistelmällä kyseeseen. Vaikeaa tutkia, koska hänen puheen ymmärryksensä on aika heikkoa. Joskus kuitenkin tuntuu, että hän on ihan kartalla, kun ymmärtää, ohjeen :D

    Mutta asiasta toiseen: olet kyllä ihan huippu kondiksessa. Mahtavaa, että olet löytänyt urheilusta voimaa ja viet lapsesikin urheilun pariin. Iso peukku!!

    VastaaPoista
  3. Hyvin sanottu tuo, onnellinen elämä ei edellytä itsenäistä elämää!

    Kiitos, en nyt tiedä huippu kunnosta, mutta eiköhän se tästä :). Olen elämäni urheillut, niin se niin luonnollista sitten viedä lapsillekin.

    VastaaPoista
  4. Olen vierailulla down lasten sivuilla ja huomasin ihanan blogisi...tänne palaan lukemaan kirjoituksiasi, sillä erityislapsilla on paikka sydämmessäni <3, opiskelen koulunkäynninohjaajaksi ja opiskeluunikin kuuluu tutustua lapsiin. Down lapset ovat yhtä arvokkaita kuin ketkä tahansa muutkin ihmiset. Elämässäni on paikka myös heille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sanoistasi! :). Mua vain harmittaa, kun ei riitä aika blogin päivittämiseen niin usein kun haluaisin. Mutta koitan taas tsempata, nämä palautteet on kivoja saada! Ja se, että on ihmisiä, jotka arvostavat noin myös down-lapsia, kuten sinä

      Poista